sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Sopeutumista

 Vietimme kuluneella viikolla eskarilaisen kanssa neljä päivää keliakialiiton järjestämällä ja RAY:n rahoittamalla aikuinen-lapsi -sopeutumisvalmennuskurssilla. Paikalla oli 12 suht saman ikäistä pikkukeliaakikkoa toisen vanhempansa kanssa ja sitä vertaistuen määrää ei voi sanoin kuvata! Kahden ensimmäisen päivän aikana aina ruokailuissa eskarilainen katseli ympärilleen ja totesi silmät suurina ihmetystä äänessään: "Ajattele äiti, meillä KAIKILLA lapsilla on keliakia!"
 
Joka päivälle riitti ohjelmaa yllin kyllin. Meille vanhemmille mm. lääkärin ja ravitsemusterapeutin luentoja, lapsille ohjattua toimintaa temppuratoineen ja mäenlaskuineen. Parasta antia oli kuitenkin ehkä yhteiset leivontaharjoitukset ja niiden jälkeinen herkuttelu. Tarjolla oli pitsaa, hampurilaisia, sämpylöitä, leipää, marjapiirakkaa, mokkapaloja, muffinsseja, pullaa, keksejä jne. Lasten riemua oli ihana katsella kun he saivat syödä koreaksi katetusta pöydästä ihan jokaista lajia.
 Se on harvinaista herkkua se!




 
 
Kotiin päästyämme käytimme heti hyväksi päälle jäänyttä leivontaintoa ja kasseihin pakattuja lukemattomia valmistajilta lahjoituksina saatuja tuotteita. Gluteenittomia talkkunajauhoja meiltä löytyikin kotoa, mutta nyt innostuimme kokeilemaan pussin kyljessä ollutta pikkuleipäohjetta. Ohjeessa oli oman näppituntuman mukaan ehkä hieman liikaa jauhoja, jättäisin seuraavalla kerralla neljäsosan pois tai lisäisin rasvan ja kerman määrää. Taikina oli todella kuivaa ja murenevaista eikä perinteinen pötköksi rullaaminen onnistunut millään, joten puristelimme vain summittaisen kokoisia taikinapalloja pellille. Koostumus valmiissa pikkuleivissä oli myöskin hieman murenevainen, mutta maku todella hyvä! Talkkunajauhon maku tulee juuri sopivasti esiin aiheuttamatta inhon puistatuksia itse talkkunaa vieroksuville lapsillemme. :) Näitä kokeillaan taatusti uudelleenkin!
 
 
 
 
Hanna-tädin kakut
150g margariinia
2dl sokeria
1,5dl kermaa
1tl soodaa
4dl perunajauhoja
4dl Hirvelän uunitalkkunaa
 
Margariini vatkataan sokerin kera. Kerma vatkataan soodan kanssa vaahdoksi, joka lisätään rasva-sokeri -vaahtoon. Lopuksi lisätään keskenään sekoitetut ja seulotut jauhot. Paista 200 asteessa kauniin ruskeiksi (n. 10min).
 

maanantai 14. tammikuuta 2013

Lisää loruilua

Lorukorttivaihdon teema on tällä kertaa tunnetilat ja omakseni valikoitui ikävä. Periaatteesta en käytä korteissa valmiita kuvia, mutta tällä kertaa Googlen kuvahaulla löytyi loruun niin osuva kuva, että oli melkeinpä pakko luovuttaa...
 

 
IKÄVÄ LAULU
Punarinta lauloi ikäväänsä näin:
pitkään ja ikävästi väärin päin.
Punarinta itki: tiritiritei -
tuli toinen lintu ja laulun lopun vei.
(Kirsi Kunnas)


perjantai 11. tammikuuta 2013

Huiviflown vallassa

Uuden aluevaltauksen aiheuttaman endorfiinivyöryn voimalla huiveja valmistuu mukavaan tahtiin. Yksi kun pääsee kuvattavaksi, niin toinen neulataan pingotukseen ja kolmas on jo puikoilla. Nautitaan niin kauan kuin innostusta kestää... Tällä hetkellä on olotila sellainen, että koko ajan pitää olla jokin neuletyö meneillään ja mielellään muuta kuin villasukkia tai pipoja. :)
 
Jääkukka-huivi oli helpompi neuloa kuin edeltäjänsä ja voi kuinka tykkään tästäkin - jopa enemmän kuin Panachesta. Nyt muuten sain tehtyä mallin kaavion mukaan ja koin sen jopa helpompana kuin auki kirjoitetun ohjeen seuraamisen. Aina oppii uutta! 
 
 
Jääkukka
Ohje: Ulla 02/09
Puikot: 4,5 mm pyöröt
Lanka: Erica (100% puuvilla) 220g
Mitat: leveys n. 175cm, korkeus n. 90cm

 
Huivin kuvio oli mielestäni hieno jo ennen pingotusta, mutta muuttui vielä kauniimmaksi pitkän pingotuksen jälkeen. Nuppineulaostoksille täytynee piakkoin lähteä, koska nämä isot huivit vaativat neulan jos toisenkin... Tälle huiville on myös jo koti valmiina mietittynä, mutta odotellaan nyt vielä toukokuun toista sunnuntaita. ;)
 

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Panache

Vuoden 2012 viimeisenä työnä valmistui ensimmäinen pitsineulehuivini Panache. Muutama Revontuli on tullut tehtyä, mutta niitä en miellä ihan pitsineuleeksi paksusta langasta neulottuina. Pingotuksesta kaunotar pääsi vasta tänä aamuna tehdessään tilaa seuraavalle huiville. Meillä on turha yrittää viritellä pingotuksia matolle tms. näkyvälle paikalle, koska nuori herra melkein 2v irrottaa kymmenen nuppineulaa kolmessa sekunnissa. Parisängyn petauspatjan alle työt saavat "unohtua" pingotukseen muutamaksi päiväksi.

Ihan helpoimmasta päästä tämä huivi ei mielestäni ollut. Tekemään sitä houkutteli kirpparilta muutamalla eurolla ostetut 900g ohutta puuvillalankaa sekä auki kirjoitettu ohje, koska kaaviot koen t o d e l l a hankalina. Eräänkin kerran sain sain purkaa ja taas purkaa yrittäessäni epätoivoisesti neuloa tv:n ääressä. Virheitä jäi sinne tänne, mutta eivät nuo nyt pahasti valmiissa huivissa näy. Langan väri ei luonnossa ole noin haalea, vaan enemmän vihreä. Harkitsin huivin värjäämistä, mutta koska tämä lähtee luultavasti keväämmällä anopille lahjaksi, on värisävy mielestäni hänelle sopiva.
 
 

 
Panache
Ohje: Ulla 02/08
Puikot: Pyöröpuikot nro 3, 4 & 5
Lanka: Erica (100% puuvilla) 340g
 
 
 
 
Tokaluokkalainen suosiollisesti avusti demonstroimaan huivin suurta kokoa. Jestas, että tämänkin kuvan ottamisesta saatiin suuri draama käyntiin...
"Ota jo se kuva! Mun kädet väsyyyyyyy!!!!!"
Tosin draaman etenemisessä oli toki kameran takana ohjeita antava äitikin hyvänä apuna. ;)
 
Viime vuoden hiljainen lupaukseni oli vajentaa lankavarastoa uusia hankintoja tekemättä. Saldoksi tuli -7740g ja lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen! Tänä vuonna voisin varovaisesti luvata ostavani lankoja vain tarpeeseen. Eli ensin valitaan projekti ja sitten vasta hankitaan langat. Tähän asti meininki on ollut sulovilenimäistä "kun sai halvalla" -hamstraamista. Katsotaan kuinka tytön käy...