sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Juhannusruusu

 Vielä saa tovin odotella ruusujen kukkimista pihalla. Sitä odotellessa meillä nautiskellaan jo aiemmin esittelemäni käytäväprojektin juhannusruusuista. Muutaman tuttavan innoittamana hankin vihdoin ontelokudetta ja ison metallikoukun. Homma luistikin niin reippahasti, että yhden valmiin maton jälkeen tein vielä toisen ja kolmannenkin, mallia soveltaen vähän isomman. Tykkään kovasti kuviosta, kaunis, mutta ei kuitenkaan liian "mummolamainen". Näin kuvasi tokaluokkalainen yhtä mallia valitessaan omaan huoneeseensa tehtävää mattoa. :) Ainoa murhe on totutella näiden paksuuteen ja liukkauteen aiempien bukleemattojen jälkeen. Jotkin pienet liukuesteet pitäisi maton alle sovitella, valmis verkko näkyy alta vaan niin ikävästi. Ehkäpä pieni leikkaa-liimaa-askartele -projekti ratkaisisi tämän ongelman?








Juhannusruusu
                                               Ohje: Kauhavan Kangasaitta
                                                  Ruskeaa ontelokudetta
                                     pieneen mattoon (halkaisija 110cm) 2kg
                                   suureen mattoon (halkaisija 130cm) n. 3,5kg
                                                   Virkkuukoukku nro 10

Kaapissa odottaa läjä turkoosia trikookudetta, josta esikoinen siis tilasi itselleen maton. Ihan ei varmaan ehdi valmistua ylihuomisille 9v-synttäreille ellei äiti ole iltaisin oikein ahkera!