torstai 19. huhtikuuta 2012

Lämmin syleily

Vappua edeltävänä viikonloppuna lähdemme koko perheen voimin juhlistamaan yhden elämäni tärkeimmän henkilön kunnioitettavaa 90 vuoden iän saavuttamista. Lahjaksi Mummille lähtee Revontuli-huivi, jonka toivon lämmittävän rakkaan ihmisen hartioita vielä monia vuosia.



Ohje: Revontuli
Lanka: Novita Puro 340g,
värit Aamurusko & Takkatuli
Pyöröpuikot nro 6

Huivi ehti pingottamisen ja kuvauksen välissä olla jo hetken aikaa komeron hyllyllä, joten muoto on vähän vetäytynyt. Täytynee vielä pingottaa uudelleen ennen lahjapakettiin käärimistä. Kevään aikana on valmistunut pari muutakin Revontulta, toisesta kuvia tiedossa kunhan saan uudelta omistajalta huivin kuvattavaksi. Toinen lähtikin jo lämmittämään niinikään 90-vuotiaita hartioita.

1 kommentti: