Ihan pihalla

Asumme maalla. Maalla on oma piha. Pihaa täytyy hoitaa. En ole viherrakentaja enkä omaa minkäänlaista "hortonomista silmää". Jänöjussi vei viimeisen omenapuun taimen talvella ihan sen vuoksi, ettemme syksyllä muistaneet/viitsineet asentaa sen ympärille verkkoa. Reilu kymmenen vuotta sitten istutettu ruusupensas on raparperin kanssa ainoa, jota en huonollakaan hoidolla saa tapettua. Eli toivoa on vielä?

Keväällä aina iskee hetkellinen innostus pihan suhteen. Tänä keväänä se aiheutti sen, että salaojitimme pihan uutta nurmialuetta. Vielä puuttuu ohut kerros uutta multaa päälle ja säkillinen nurmikon siemeniä. Anoppi sormet syyhyten kyseli, olenko suunnitellut istutuksia uudelle nurmikolle. Öh, en... Ehkä yritämme vielä muutamaa uutta omenapuuta saada pidettyä hengissä kahta talvea kauemmin.

Salaojitus sujui hienosti isännän ollessa kaivinkoneen puikoissa, emännän lapion kanssa montussa ja työnjohto huuteli ohjeita rattaista.

Myös pioni jaksaa joka vuosi nousta useamman varren voimin. Monta vuotta isäntä tyytyväisenä ajoi ruohonleikkurilla tämän yli kunnes huomattiin ruohon seasta nousevan jotain erilaista...

Löytyy meiltä ne pari pakollista perennapenkkiäkin, jotka kesän edetessä jäävät aina vain huonommalle hoidolle. Jospa tänä vuonna tulisi ryhtiliikettä pihan hoidossa. Kasvihuone ja -maa huutelevat myös kutsuvasti, niistä lisää myöhemmin.



Melkein eskarilaisen viisi vuotta sitten tehdyn keliakiadiagnoosin jälkeen meillä ei olla vehnäjauhoja käytetty. Ekaluokkalainen esitti toiveen korvapuustien leipomisesta ja gluteenittoman taikinan käsittelyn vaikeuteen kyllästyneenä rohkaistuin ostamaan vehnäjauhoja. Taikina jäi liian löysäksi ja pullat lätsähtivät, mutta voi sitä leipomisen iloa ja ennen kaikkea tuoreen pullan ja kylmän maidon makuyhdistelmää! Tulipa pitkästä aikaa myös pyyhittyä keittiön pinnat huolella jauhopölyn karkoittamiseksi. :) Melkein eskarilainen lahjottiin jäätelöllä ja lupauksella leipoa myös gluteenittomasti lähipäivinä.